Terminator 2

Loistopeli loistoleffasta

Peliyhtiö Microgaming on kunnostautunut elokuviin perustuvien kolikkopelien tekijänä, joten luonnollisena jatkumona voi pitää sitä, että se on tehnyt slotin myös huippusuositusta Terminator 2 -elokuvasta. Ensimmäinen Terminator -elokuva ilmestyi vuonna 1984, mutta vasta vuonna 1991 ilmestynyt kakkososa räjäytti varsinaisesti potin. Harvoin jatko-osat ovat ykkösosia parempia, mutta Terminator-elokuvien tapauksessa tilanne on todellakin näin. On hienoa, että loistoelokuva on saanut arvoisensa pelin, joka on onnistunut tavoittamaan leffan tunnelman erittäin hienosti. Kaikkien leffan fanien onkin ehdottomasti testattava tätä peliä. Niille, joille leffa ja sen henkilöt eivät ole tuttuja, kerrottakoon lyhyesti, mistä on kysymys. Terminator 2 -leffa sijoittuu 13 vuoden päähän ykkösosan tapahtumahetkistä.

Terminaattori T-1000 saapuu vuodesta 2029 tappamaan John Connorin, joka on sillä hetkellä vain 13-vuotias poika, mutta tulee aikuiseksi kasvettuaan olemaan ihmisten viimeinen toivo heidän taistellessaan terminaattoreita ja muita koneita vastaan. Johnia suojelevat hänen äitinsä Sarah Connor sekä T-800-terminaattori. Nämä hahmot nähdään totta kai myös Terminator 2 -slotissa. Se tarjoaa runsaasti jännitystä ja actionia paitsi aiheensa, myös pelillisten toimintojensa ansiosta. Ilmaisilla kierroksilla mukaan tulee sekä lisäwild että lisäkiekko.

Kun voittolinjojen määrä on jo peruspelin puolella hurjat 243, ilmaiskierrosten puolella se on käsittämättömät 1 024. Voidaan siis sanoa, että voittomahdollisuudet ovat todellakin hyvät. Bonuksista päästään nauttimaan myös peruspelin puolella, mikä on aina plussaa.

Panokset ja voittolinjat

Terminator 2 luottaa varsin perinteiseen kiekkorakenteeseen viidellä kiekollaan, jotka ovat kolmessa rivissä. Tähän perinteisyys sitten monella tavoin päättyykin. Voittolinjoja on ensinnäkin 243 kappaletta. Tämä vain peruspelin puolella, sillä ilmaiskierroksilla niiden määrä kohoaa järisyttävään 1 024 kappaleeseen. Erilaisia tapoja voittaa on siis todellakin lukuisia. Ennen pelaamisen aloittamista asetetaan itselle sopiva panostaso ruudun alareunan painikkeista. Minimipanos on 0,30 ja maksimipanos 30 euroa / kierros.

Terminator 2 -slotin perussymbolit jakautuvat kahteen: korkeimmat voitot saa niistä, joissa on kuvattuna elokuvan henkilöitä ja hieman matalampia voittoja tulee niistä, joissa on pelikorttisymboleita. Mukana on myös perussymbolit korvaavia wildeja sekä bonustoimintoihin johdattavia scattereita. Näihin palataan myöhemmin vielä tarkemmin.

Terminator 2 näyttää todella hienolta!

Terminator 2 – slotti näyttää järisyttävän upealta, eikä leffan fanien tarvitse todellakaan pettyä tähän peliin. Slotti täydentää elokuvaa loistavasti ja siinä on esimerkiksi paljon pätkiä itse elokuvasta. Leffan päähenkilöt nähdään kiekoilla, joiden symboleissa esiintyvät niin terminaattorit T-1000 ja T-800 kuin John ja Sarah Connorkin. Nämä ovat korkeimmat voitot mukanaan tuovat symbolit. Hieman matalampia voittoja saa symboleista, joissa on pelikorteista tuttua kuvastoa, kuten eri maiden symboleja. Wildissa on kuvattu T2-robotti ja scatterissa portaali, jonka kautta terminaattorit matkustavat ajassa. Grafiikat ja animaatiot ovat kaiken kaikkiaan todella huikeita ja äänimaailma hipoo täydellisyyttä. Taustalla kuullaan esimerkiksi leffan loistavaa soundtrackia. Muista siis laittaa äänet päälle!

Bonuksia on tarjolla runsaasti

Terminator 2 sisältää todella laajan arsenaalin erilaisia bonustoimintoja. Erityisen ilahduttavaa on se, että osasta niitä pääsee nauttimaan jo peruspelin puolella. T-800-toiminto aktivoituu satunnaisesti sellaisilla peruspelin kierroksilla, joilla voittoa ei ole tullut. Terminaattori skannaa ruutua eliminoitavia kohteita etsien ja aina sellaisen löytyessä voitat rahapalkinnon. Tämä siis kaikkien symbolien kohdalla, joissa on kuvattuna joku hahmoista. Eri henkilöistä saa eri suuruisen voiton, T-1000:sta parhaimman ja se skannataankin viimeiseksi.

Ilmaiskierrokset aktivoituvat scattereilla ja niitä tarvitaan poikkeuksellisesti vain yksi. Lisäksi se voi sijaita missä tahansa keloilla. Ilmaispyöräytyksiä saa kymmenen kappaletta ja niihin sisältyy mukavaa ekstraa. Lisäkiekon ansiosta voittolinjojen määrä nousee 1 024 kappaleeseen, minkä lisäksi T-1000-symboli muuttuu wildiksi.

Terminator 2 -pelin hyvät puolet

Terminator 2 on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä kolikkopeleistä. Se on kuin elokuva itsessään, niin upeaa visuaalista ilottelua se tarjoaa ja lisäksi vielä loistavalla äänimaailmalla höystettynä. Jokaisen leffan fanin on ehdottomasti kokeiltava tätä peliä. Slotti ei kuitenkaan vain nojaudu elokuvaan, se on itsessään loistava kolikkopeli. Bonustoiminnot ovat monipuoliset ja omaperäiset, ja esimerkiksi voittolinjojen määrä on huikean suuri. Mukava pieni yksityiskohta on se, että kiekkojen pyörimisen voi pysäyttää ennen aikojaan, mikä on hyvä toiminto kaikille kärsimättömille hätähousuille. Eikä pidä unohtaa myöskään jaossa olevia voittopotteja, ne ovat myös sangen hienoja. Oman panoksensa voi saada peruspelin puolella 200- ja ilmaiskierroksilla jopa 2950-kertaisena takaisin. Tässä todellakin tavoittelemisen arvoisia summia.

Terminator 2 -pelissä on myös joitakin pieniä heikkouksia

Terminator 2 -slotti on kaiken kaikkiaan loistopeli, joka ansaitsee miinusta ainoastaan yhdestä asiasta, joka liittyy pelin panostusvaihtoehtoihin. Panostaahan voi aina 30 sentistä 30 euroon per kierros. Suurin osa pelaajista löytänee jo tästä valikoimasta itselleen sopivan panostustason, mutta voisi se olla myös laajempikin. Monia kolikkopelejä pääsee pelaamaan jo paljon pienemmilläkin summilla ja vastaavasti maksimipanokset ovat osassa pelejä huomattavasti suuremmat. Onneksi Terminator 2 -peliä pääsee halutessaan pelaamaan leikkirahallakin, mikäli rahapelaaminen ei kiinnosta. Pienenä yksityiskohtana on mainittava vielä se, että ilmaiskierrosten aikana ei ole mahdollista saada enää lisää ilmaisia kierroksia. Näitä muutamaa pikkuseikkaa lukuun ottamatta Terminator 2 on loistava peli.

Tähän seikkailuun kannattaa ottaa osaa

Lähde jännittävälle seikkailulle, jossa matkaat terminaattoreiden ja ihmiskunnan tulevan pelastajan, John Connorin mukana. Samalla kun varmistat hänen hengissä säilymisensä, saat nauttia huikeista bonustoiminnoista ja vielä huikeammista voitoista. Jos pidit Terminator 2 -elokuvasta, tulet varmasti rakastumaan tähän kolikkopeliin. Se on pelivalmistaja Microgamingin käsialaa ja onnistuu tavoittamaan leffan tunnelman todella hienosti.

Pelissä pääsee nauttimaan bonuspelistä, ilmaisista kierroksista ja lisäwildeista, sekä ilmaiskierrosten aikana kokonaisesta lisäkiekosta, joka nostaa voittolinjojen määrän 243:sta käsittämättömään 1024 kappaleeseen. Parhaimmillaan oman panoksensa voi saada jopa 2950-kertaisena takaisin. Terminator 2 soveltuu hyvin sekä aloitteleville pelaajille että jo kaiken nähneille kolikkopelikonkareillekin. Suuntaa siis lähimmälle nettikasinolle ja ota Terminator 2 -pelin salat haltuusi!